maanantai 11. elokuuta 2008

TSERNOBYL

26. huhtikuuta vuonna 1986 Tsernobylin V.I. Lenin -nimisen ydinvoimalan 4. reaktori räjähti. 22 vuotta ihmiskunnan pahimman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, Vitali ja Juha kävivät paikan päällä. Matkajärjestelyt hoidettiin kätevästi Apropos lingua -kielitoimiston avulla.

Tässä on heidän tarinansa.


"Hotelli St. Petersburg, Kiova, 11.8.2008, 7.30
Heräsimme molemmat ennen herätyskelloa. Tsernobyl-kierros oli Ukrainan-matkan tärkein syy, ja olimme molemmat innoissamme tulevasta päivästä.

Lähtöpaikka, Yaroslavlin Val 28, Kiova 8.30
Aamupesun ja pukeutumisen jälkeen lähdimme kävelemään lähtöpaikalle. Aamiainen haettiin ja syötiin matkalla. Paikalle saapuessamme meitä odottivat reissun järjestäjän lisäksi kaksi nuorta brittipoikaa, Jeremy ja Phil. Phil oli erittäin huonossa kunnossa aamutunneille venyneen juhlimisen myötä edellisenä iltana. Molemmat olivat hyvinkin sosiaalisia ja tulimme toimeen heidän kanssaan nopeasti. Hieman ennen sovittua lähtöä paikalle saapuivat myös slovenialainen pariskunta, joiden nimiä emme valitettavasti kysyneet. He eivät juurikaan kommunikoineet muiden kanssa, vaan parantelivat maailmaa keskenään suurimman osan matkasta Tsernobylin suljettuun vyöhykkeeseen. Tsernobylin ydinvoimala sijaitsi 110 km linnuntietä Kiovasta. Ajoimme ensimmäiselle tarkistuspisteelle noin kahdessa tunnissa.

Ensimmäinen tarkistuspiste, 30-km-raja, 10.30
Lähestyessämme määränpäätämme, liikenne tiellä väheni dramaattisesti. Hajannaista asutusta oli kylläkin siellä täällä, mutta pääosin ajelimme yksinäisyydessämme läpi peltojen ja metsien. Tie oli yllättävänkin hyvässä kunnossa - miltei paras tieosuus, johon Ukrainassa törmäsimme. Tarkistuspisteellä tiepuomi pysäytti etenemisemme. Slovenialaispariskunta hyökkäsi ulos autostamme ja mies rupesi kuvaamaan esillä ollutta vyöhykekarttaa. Kyseinen toiminta oli kiellettyä tai niin ainakin meille kerrottiin. Kuvaaminen oli sallittua, mutta reaktorin sekä tarkastuspisteiden alueella kuvaaminen se oli ehdottomasti kielletty. Kerroin tästä kamerakaverille, joka myöhemmin paljastui ydinvoimalatyöntekijäksi Sloveniasta. Hän haki työmotivaatiota kyseiseltä reissulta.

Passi- ja lupatarkastusten jälkeen ukrainalaiseen uniformuun sommistautunut kapteeni toivotti hyvää matkaa: "Dobro pozhalovat!"

Tsernobyl-kaupunki, 10 km ydinreaktorista, 11.00
Saavuimme Tsernobyliin, joka vilisi elämää. Joka puolella pyöri autoja ja armeija-ajoneuvoja, ihmisiä puvuissa ja uniformuissa. Myös vanhoja rättipäisiä mummoja sekä kulkukoiria ja -kissoja näkyi joka nurkassa. Itse kaupunki oli todella ränsistynyt ja pieni. Paikallisen postilaitoksen seinällä oli pieni kellonaikaruutu. Ajan ja päivämäärän lisäksi kyseinen ruutu näytti säteilyn määrän. Ajaessamme ohi mittari näytti 0,020 µSv/h.

Tsernobylin ydinonnettomuuden valvonta- ja kriisiyksikkö, Tsernobyl, 11.05
Saavuimme kyseiseen laitokseen, joka tuntui olevan Tsernobyl-kaupungin sydän paikalla liikkuvan ihmismäärän vuoksi. Tapasimme meidän oppaamme, noin kolmikymppisen hyvin englantia puhuvan, maastokuviotakkiin ja farkkuihin pukeutuneeseen ukrainalaismieheen. Esittäytymisen jälkeen hän näytti meille hieman karttoja ja kertoi lyhyesti onnettomuudesta. Tuossa vaiheessa Phil ei enää kestänyt ja kävi oksentamassa.

Kartoista näkyi selkeästi, miten laajalle alueelle onnettomuudessa purkautuneet radioaktiiviset hiukkaset olivat levinneet. Espanjan ja Portugalin lisäksi Euroopassa ei näyttänyt olevan yhtään maata, joka olisi välttynyt ydinlaskeumasta. Eniten kuitenkin hämmästytti kartta, joka osoitti lähialueiden saastumisasteen. Tsernobylin ydinvoimala sijaitsee aivan Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Ukrainasta poiketen, Valko-Venäjä ei ole pystyttänyt kyseiselle saastuneelle alueelle turvavyöhykettä, vaan kuka tahansa voi kulkea, elää - ja kuolla - saastuneella alueella Valko-Venäjän eteläosassa.

Slovenialainen mies kyseli paljon, ja tuntui olevan erittäin huolissaan alfa-säteilystä. Opas vakuutti, että kierroksemme alueella ei esiinny alfa-säteilyä. Myöhemmin selvisi, että kyseinen säteily on todella vaarallinen terveyden kannalta, mikäli sitä pääsee kehoon esim. hengitysteiden kautta. Jo tuossa kohtaa, aloimme tosissamme miettiä, mikä järki tässäkin tempauksessamme olikaan.

Esittelyn jälkeen jouduimme kaikki kuusi allekirjoittamaan asiakirjan, jossa vakuutimme tietävämme ja noudattavamme alueella oleskelua varten laaditut säännöt. Niitä oli noin kymmenen.

- tupakointi alueella on ehdottomasti kielletty
- alkoholin ja huumausaineiden nautiskelu alueella ehdottomasti kielletty
- ruokien ja juomien nauttiminen ulkosalla ehdottomasti kielletty
- nurmikon päälle astuminen ja sen päällä seisominen ehdottomasti kielletty
- mihinkään ei saa koskea
- suljetulta alueelta ei saa missään nimessä tuoda esineitä "clean zone"-alueelle
- rakennuksiin sisäänmeno ehdottomasti kielletty
- alueella kasvavien hedelmien ja marjojen syönti on ehdottomasti kielletty
- kameroiden ja muiden kuvauslaitteiden maahan asettaminen kielletty

Tämän jälkeen ohjelma jatkui ruokailulla. Hieman kyllä arvelutti syödä, kuunneltua ensin oppaamme tarinoita säteilyn tasosta alueella. Kysyimme ruuan alkuperää. Kertoivat, että kaikki ruoka tuodaan Kiovasta. Ei auttanut kuin uskoa väitteeseen, ja käydä pöytään istumaan. Päivällinen oli todella hyvä, joskin kanakeitto ei maistunut kenellekään muulle kuin "tsekkoslovenialaiselle" pariskunnalle. Ruokailun jälkeen seurueemme suuntasi Tsernobylin ydinvoimalan 4. reaktorille.

Tsernobylin ydinvoimala, Pripjat-kaupunki, 12.30
Lähestyessämme neljättä reaktoria, ajoimme viidennen reaktorin ohi. Kyseinen reaktori oli vasta rakenteilla - lähes valmis - kun onnettomuus tapahtui. Nosturit, joiden varassa roikkuivat yhä rakennuselementit, jämähtivät paikoilleen ihmisten paettua paikalta. Nykyään kyseinen "rakennelma" on täsmälleen samassa tilassa, kuin mihin se jätettiin yli 20 vuotta sitten.

Joka paikassa oli valtava määrä erilaisia sähköjohtoja, -tolppia sekä -muuntajia. Siis todella paljon. Geigermittari ei vielä tässä vaiheessa kuitenkaan näyttänyt mitenkään poikkeuksellisia lukemia. Mutta oli selvää, että saavuimme onnettomuuspaikan keskustaan.

Tsernobylin ydinvoimalan 4. reaktori, 12.50
Ajoimme reaktorin lähelle ja pysähdyimme katsomaan vesikanavassa uivia kaloja. Kalojen määrä oli hämmästyttävä. Ne käytännössä uivat toistensa päällä. Emme tiedä kuvittelimmeko, mutta kalat näyttivät todella isoilta, vaikka seisoimmekin suhteellisen korkealla sillalla. Kalojen seassa ui myös monneja. Tuossa kohtaa emme enää kuvitelleet kalojen kokoa - monnit olivat jopa kolmimetriset. Opas kertoi, että suurin nähty "catfish" oli n. 3,5 m pitkä. Vesistön kalakanta pyörii tietyn ajan päivästä juuri tuon sillan alla, sillä täällä työskentelevät ihmiset ruokkivat heitä sillalta. Työntekijöitä Tsernobylissä on jopa 3 000 niin uskomattomalta, kuin se kuulostaakin. He eivät kuitenkaan juuri tee purkutöitä, vaan pitävät yllä Tsernobylin ehjinä säilyneitä reaktoreita. Jäi hieman epäselväksi tuottavatko muut kolme reaktoria yhä sähköä. Tarkoituksena näillä ihmisillä on kuluttaa loppuun varastoitunut ydinpolttoaine, jonka jälkeen purkutyöt voidaan käynnistää.

"Kalareissun" jälkeen saavuimme räjähtäneen reaktorin juurelle ottamaan kuvia. Säteily oli tuossa vaiheessa noussut 0,400 µSv/h:n tasolle, mikä sinällään yllätti, sillä odotimme selvästi korkeampia lukemia. Opas kertoi, että voimme viipyä paikalla korkeintaan 10 minuuttia. Ehdotimme itse viittä.



Ydinvoimalatyöntekijöiden kaupunki Pripjat, 12.15
Pääsy kaupunkiin onnistuu nähtävästi vain muutamasta paikasta, sillä mielestämme kaupungin ympärille on rakennettu aita. Sellainen ainakin näkyi paikalla, josta ajoimme kaupunkiin. Tiepuomi ja sotilas olivat taas meitä vastassa, ja oppaamme ojensi asiakirjoja tälle aavekaupungin vartijalle. Hetken päästä ajoimme Pripjatin sivutietä kohti keskustaa. Ennen sitä pysähdyimme kuitenkin nk. "Kuoleman sillalla". Silta sijaitsee reaktorin lähellä, matkalla Pripjatiin. Nimensä se on saanut sen takia, että onnettomuuden jälkeen paikalliselle väestölle ei kerrottu mitään ydinonnettomuudesta. Ihmiset ajattelivat, että kyseessä oli vain jonkinlainen tulipalo. Samaa ajattelivat myös ensimmäisinä paikalle saapuneet palomiehet, jotka eivät olleet tarpeeksi suojattuja liialliselta säteilyltä. Palomiehistä suurin osa menehtyikin vain päiviä onnettomuuden jälkeen altistuttuaan liikaa säteilylle. Kuoleman sillalta näkyy 4. reaktori selkeästi, ja ihmiset olivat kerääntyneet sillalle katsomaan räjähdyksen jälkeen ilmassa leijuvaa kaasupilveä. Juuri tuolloin tuuli puhalsi siltaa ja kaupunkia päin. Sillalla olleet ihmiset saivat tappavia määriä säteilyä. Sillan nimestä voi päätellä, miten heidän kävi.

Ajoimme Pripjatiin pakettiautollamme hiljaisella vauhdilla. Kuski halusi todennäköisesti meidän näkevän tämän alueen kaupungista kunnolla. Sanon rehellisesti, että näky oli karu. Sitä ei aivan heti tajunnut, että olimme tosiaan kaupungissa, josta näimme niin monta videota ja luimme niin monta tarinaa. Olimme Pripjatin aavekaupungissa. Joka paikassa näkyi kasvillisuutta. Luonto oli selkeästikin vallannut kaupungin, lähes tulkoon täydellisesti. Tien varrella oli tiukka kerros puskia ja puita, jotka piilottivat taakseen kerrostaloja ja muita rakennuksia.

Hetken ajettuamme pääsimme kaupungin keskustaan. Kuvista ja videoista tutuiksi tulleiden kulttuuritalo "Energetik" sekä hotelli "Polissia" olivat oman ajan ehdottomia edelläkävijöitä ja samalla kaupungin ylpeys. Kivenheiton päässä näistä näkyi myös surullisen kuuluisa leikkipuisto, jonka reunassa seisoi maailmanpyörä. Kyseinen maailmanpyörä oli tarkoitus avata yleisölle 1.5.1986 - viisi päivää onnettomuuden jälkeen. Sen piti korostaa kaupungin arvostusta lapsiperheitä kohtaan. Pripjat oli onnettomuushetkellä Ukrainan nuorin kaupunki - 50 000 asukkaasta 17 000 oli lapsia.


Hinku päästä rakennusten sisälle oli ylivoimainen, niinpä oppaamme suostui pyyntöömme. Oppaamme oli muutenkin erittäin vekkuli jätkä. Allekirjoitimme asiakirjan aikaisemmin, jossa oli lueteltu alueella vallitsevat käyttäytymissäännöt. Oppaamme kuvaili itse näitä sääntöjä seuraavin sanoin: "These rules are flexible!". Hän poltti tupakkaa koko kierroksen ajan, ja joi samalla pullosta vettä, joka autossa vallinneen hajun perusteella oli lievästi alkoholisoitu. Hän, ja me perässä, kävi rakennuksissa ja nurmikoilla, repi sieniä maasta ja oli muutenkin kuin kotonaan. Kaiken huippu oli kuitenkin hetki, jolloin hän pysäytti automme noustakseen ulos erään omenapuun kohdalla. Hän repi omenoita puusta ja tarjosi niitä meille syötäväksi. Nähtävästi aikaisemmin syömämme lounas täytti jokaisen meistä, sillä kenelläkään ei juurikaan tuntunut olevan nälkä tuona hetkenä. Opas ei tästä lannistunut, vaan antoi ne kuskille, joka toi ne lopulta autossaan aina Kiovaan asti. Flexible! And safe!

Rakennukset olivat sisältä karua nähtävää: ränsistyneet seinät, lasisirut, rikkinäiset huonekalut pitkin lattioita sekä irtonaiset tavarat nurkissa. Ryöstely alkoi kuulemma heti onnettomuuden jälkeen, kun 50 000 ihmistä oli poistunut kaupungista. Ihmisillä oli kaksi tuntia aikaa pakata, ja mukaan sai ottaa vain yhden matkalaukun. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin lähes 1 500 bussilla pois alueelta. Tämä bussijono oli noin 5 km:n pituinen. Ihmisille sanottiin, että kyseessä olisi vain väliaikainen evakuointi. Tämän todistaa auki jääneet ikkunat - ihmiset todella uskoivat, että he palaavat koteihinsa päivien päästä. Olemme tosin kuulleet jälkikäteen myös version, jonka mukaan asuntojen irtaimisto kerättiin talteen viranomaisten toimesta evakuoinnin jälkeen.


Varkaat tulivat öisin, sillä päivisin heidät olisivat huomanneet lukuisat kaupungilla liikkuneet partiot. Kyseiset partiot etsivät kaupunkiin salaa jääneitä asukkaita. Öisin partiot paikallistivat näitä pääosin vanhoista ihmisistä koostuvia ryhmiä asunnoissa sytytettyjen valojen avulla. Kaikkia he eivät kuitenkaan löytäneet. Tsernobylin alueelle jäi arviolta noin 3 000 ihmistä onnettomuuden jälkeen - neljään alueella sijaitsevaan kaupunkiin sekä osaan 86:sta alueella olleeseen kylään. Nykyään näistä 3 000:sta elossa on noin 300. 83 86:sta kylästä ovat nyt tyhjillään.

Sääntö, joka kieltää astumasta rakennusten sisätiloihin, on aiheellinen. Osassa taloista on nimittäin selkeä romahdusvaara. Silti jotkut rakennukset näyttävät jopa paremmalta kuin esimerkiksi osa Kiovassa yhä käytössä olevista suurista kerrostaloista. Pripjatin kadut ovat nekin säilyneet lähes täydellisessä kunnossa: katulamput ovat yhä ehjät - vaikkakin metalliosat hapettuneet, ja asvalttikin on melko hyvässä kunnossa. Tosin joissain paikoissa asvaltin läpi kasvaa pensaita ja puita. Karu näky oli myös hotelli Polissian kattokerroksella - yksinäinen koivu kasvoi keskellä huonetta, josta avautui näkymä kaupungin yli.

Kävimme nurmikon astumiskiellosta huolimatta muutamassa asuinrakennuksessakin. Alimmissa kerroksissa vallitsee tyhjyys - ryöstelyn jälkiä. Mitä korkeammalle menee, sitä enemmän tavaraa kodeissa on tallessa. Paikallinen ala-aste oli säästynyt varkailta. Pulpetit ovat yhä keskellä luokkahuoneita, ja opettajainhuoneen pöydillä lojuu oppilaiden kokeiden tulokset. Eräällä 3a-luokan poikaoppilaalla oli seitsemän kiitettävää matematiikan kokeista kevätlukukaudella. Oli luokkaansa paras. Hän oli onnettomuuden sattuessa vasta 10-vuotias. Onkohan yhä elossa?

Etsimme terveydenhuoltajan huonetta koulusta, mutta emme sitä koskaan löytäneet. Etsimme sitä siinä toiveessa, että terveydenhuoltajalla olisi todennäköisesti ollut jonkinlainen päiväkirjavihkonen, josta meistä olisi kiinnostanut nähdä viimeisimmät merkinnät. Musiikkiluokka sentään löytyi. Stalinin ja Leninin julisteita seinillä, nuottivihot maassa ja nurkassa piano. Jeremy innostui musisoimaan, ja pianonsoitto kaikui koko vuosikausia hiljaisuudessa olleessa koulurakennuksessa. Juha löysi yläkerroksilta kaasunaamareita, ja onnistui astumaan jonkun lampun päälle. Lamppu murskautui Juhan painon alla, ja saimme molemmat mukavat määrät pölyä päällemme. Saa nähdä, milloin todetaan kivessyöpä. Tiedetäänpä ketä kiittää!

Käväisimme myös nopeasti paikallisessa uimahallissa. Se oli kärsinyt pahasti vuosien mittaan. Tuossakin rakennuksessa ui joskus ihmisiä, ehkä jopa saman koulun oppilaitakin, joiden arvosanoja löysimme opettajan kirjasta. Uimahallin ympärille oli tullut vuosien aikana reippaasti kasvillisuutta, joten sinne päästäksemme piti kävellä sen läpi. Opas varoitti käärmeistä, joita oli havaittu kyseisellä paikalla aikaisemmilla reissuilla. Tuli mieleen aikaisemmin havaittu 3-metrinen "catfish". Jos säteily vaikutti käärmeisiinkin samalla lailla kuin kaloihin, niin ei kyllä paljon naurattaisi nähdä sellainen omissa jaloissa. Ei auttanut muu kuin juosta se pätkä läpi "turvaan".

Koulun jälkeen meidän kuskimme alkoi hermostua. Hän halusi jo lähteä, vaikka kaupunkia olisi voinut kiertää vielä pidempäänkin. Täytyy kyllä myöntää, että olimme jo siinä vaiheessa nähneet tarpeeksi. Rakennuksia oli tietysti kiva tutkia sisältä, mutta paljaat seinät näyttivät samoilta riippumatta siitä, missä rakennuksissa oltiin. Lisäksi oleskelu tällaisessa ydinvoimalaonnettomuuden saastuttamassa ympäristössä ei erityisesti houkutellut, mutta uteliaisuus on vahva stimulantti. Ympärillämme oli korkeita kerrostaloja, mutta silti mietimme, missä niitä olisi lisää: 50 000 ihmisen täytyi asua jossain. Ja laitokset kuten sairaala, miliisiasema, palokunta yms. olivat tietysti jossain kaupungin laidalla. Säteilyvaaran takia meidän kierros rajoittui vain kaupungin ydinkeskustaan. Siltikään emme nähneet yhtäkään kaupparakennusta, emme kioskia emmekä muutakaan vastaavaa. Nämä tosin tulivat tutuiksi muutamaa vuotta myöhemmin (2009) seuraavalla Tsernobylin-reissulla, mutta ensimmäisellä kerralla niitä emme nähneet. Puita oli toki tiheästi joka suunnassa, mikä rajoitti näkyvyyttä, mutta silti ydinkeskusta tuntui jotenkin riisutulta. Tänne olisi pitänyt tulla joko keväällä tai syksyllä. Vihreä väri tuo jotenkin positiivisuutta ympärille. Ilman kasvillisuutta tämä paikka näyttäisi vielä entistä karummalta.

Ajaessamme pois kaupungista, ohitimme nopealla vauhdilla nk. Punaisen metsän. Tuolloin geigermittari näytti kivoja lukemia - 1,500 µSv/h, mikä siis on noin 75-kertainen arvo verrattuna esimerkiksi Kouvolaan. Metsä ei ole saanut nimensä värinsä takia vaan sen takia, että onnettomuuden jälkeen puut kuolivat ja kuivuivat säteilyn määrästä pystyyn. Myöhemmin ne kaadettiin ja haudattiin. Luin jostain, että alueella on runsaasti villisikoja ja muita villieläimiä. Näimme mm. pienen lauman villihevosia aivan reaktorin tuntumassa. Ja kalojen määrä vesialtaassa oli sekin hämmästyttävä. Saalistajien puute on antanut näille elukoille vapaat kädet kasvattaa populaationsa täällä, missä kukaan ei koske niihin. Turvavyöhykkeestä tuli siis samalla myös luonnonpuisto. Metsään oli tosin haudattu erilaista ydinjätettä ja muuta vastaavaa, ja nyt tämä saaste kulkeutuu puiden juuria pitkin ilmakehään. Metsässä on polku, jonka alueella säteilyarvot nousevat vuosittain. Kukaan ei tiedä syytä.


Tsernobylin ydinonnettomuuden valvonta- ja kriisiyksikkö, 16.00
Palasimme takaisin Tsernobyliin, joka näytti jopa huonommalta kuin aavekaupunki. Peseydyimme ja suoritimme itse säteilyarvomittauksen laitoksen laitteella. Olimme kaikki puhtaita. Philistä emme tosin mene takuuseen - kaverilla kun ei ollut edes sukkia jaloissa. Kuskimme kärsivällisyys alkoi loppua. Hän halusi lähteä mahdollisimman nopeasti. Meillä muilla ei ollut juurikaan kiire mihinkään. Ei enää. Kävimme pesemässä kädet ja putsasimme hieman vaatteitamme. Vaatteiden piti siis olla mahdollisimman paljon peittäviä. Minun täytyi mm. käydä ostamassa uudet housut, sillä shortseissa minua ei olisi päästetty mukaan. Kyse on hiekasta ja pölystä, joka saattaa sisältää säteileviä hiukkasia.


Turvavyöhykkeen tiesulku ja tarkistuspiste, 16.20
Viimeinen tarkistus säteilylaitteella. Vihreä valo osoitti kaiken olevan kunnossa. Todellinen vaikutus näkyy varmaan ajan kanssa. Toivon, että olimme onnekkaita, emmekä saaneet mitään pöpöjä täältä.






Hotelli St. Petersburg, Kiova, 18.30
Tsernobyl on nähty."





sunnuntai 10. elokuuta 2008

Rende-vouz

Ilma Ukrainassa on viilenemaan pain. Mutta pojille paistaa aurinko pitkasta aikaa.


He onnistuivat kuin onnistuivatkin pakenemaan Odessasta yojunalla, joka kulki nimella "express". Paikallisittain tama tarkoittaa sita, etta junamatka Odessasta Kiovaan (480km) kesti vain 11h. Tama ultranopea kyyti tuli oivaan paikkaan, ja nain pojat ovat jalleen Kiovassa.

Sukellus ja Moldova jaivat kyllakin valiin, mutta hirvean saatamisen jalkeen reissu Tsernobyliin onnistuu sittenkin. Lahtolaskenta on alkanut. Reissu on maanantaina, lahtoa edeltavana paivana. Hotelli on varattu ja maksettu aina lahtopaivaan asti, tuliaiset ovat lahes kokonaan hoidettu, ja postikortit ovat kirjoitusta vaille valmiit lahetettaviksi. Joten hyvalta nayttaa.

Kiovassa tavattiin mukava paikallinen seurue, jonka kanssa pojat viettivat varsin mukavahkon lauantai-illan. Kiovan luostarikeskittyma "Lavra" seka sotamuseo on nyt myos kayty lapi - molemmat vierailun arvoiset paikat. Jalkimmainen oli todella hieno, varsinkin jos ukraina on hallussa. Muussa tapauksessa taytyy tyytya esineiden tarkasteluun ilman varsinaista taustatietoa. Nk. luostarikyla oli sekin ihan hieno, joskin taynna paikallisia vierailijoita ja haapareja. Kyseisessa kylassa oli tarjolla myos luolakaytavien kierros, joka oli kyllakin aivan kauhea kokemus. Tayteen ahdattu puolimetria levea matala kaytava verkko, josta on unohtunut ilmastointi ja ilmanvaihtojarjestelma kokonaan. Hapen vahaista maaraa vahensi entisestaan jokaisen vierailijan kadessa palanut kynttila, joka toimi samalla sisaanpaasylippuna. Klaustrofobikon unelma.

Tsernobylin lisaksi Kiovassa on tarkoitus tutustua viela Kiovan vanhaan kaupunkiin, jonka jalkeen Finski kuljettaa nama vasyneet seikkailijat takaisin Suomeen. Ukraina alkaa olee aika nahty!

"Yeah C'mon! Business!"

perjantai 8. elokuuta 2008

Aurinkoinen gourmet-sotku

Odessa on totisesti tullut tutuksi.

Pojat ovat kiertaneet kaupungin pitkin ja poikin, ensimmaisesta paivasta lahtien. Kaupunki on kyllakin kaunis, ja kuten aikaisemmin mainittu siisti. Odessa on kuitenkin kaukana Euroopan kauneimmasta kaupungista, joksi jotkut sita vaittavat. Kaupungissa on useampi uimaranta, joiden kunto on suoraan sanottuna kauhistuttava. Roskia lojuu joka paikassa ja merivedestakin loytyy kylla muutakin kuin kaloja.

Kaupungin kadut ovat taynna pankkeja, pelikoneluolia seka pikkukojuja. Kaupungin keskustassa sijaitseva tori Privoz on pikkukojujen dominoiva valtava ostospaikka, jossa on tarjolla kaikkea, mita paikallinen vaesto tarvitsee. Ja vahan enemmankin. Julkinen liikenne toimii hyvin eika maksa juuri mitaan. Pojat ovat kuitenkin valinneet usein kuumien bussien sijaan kavelyn: mihinkaan kun ei ole kiire. He ovat syoneet ravintoloissa kunnon gourmet-ruokia, mika ei ole taallakaan kovin halpaa. Makin tarjonta ja paikallinen grillikioskikulttuurin antimet alkoivat pojista maistua puulta. Lomalla ei saastella!

Odessan piti olla valipysakki ennen reissua Moldovaan. Taalla oli myos tarkoitus kayda sukelluskurssi. Pojat eivat juurikaan osanneet odottaa, etta tama ukrainalaisten ja venalaisten lomakaupunki olisi nain loppuunmyyty. Odessasta tuli hiirenloukku, joka veti pojat hiljaisiksi.

Nimittain.
Valimatka Odessan ja Moldovan paakaupungin valilla on vain vaivaiset 150km. Paljastui kuitenkin, etta matka Moldovaan taalta kestaisi junalla 19h. Bussimatkoja ei suositella huonon tien takia. Vaikka pojat olisivatkin paasseet tavalla tai toisella Chisinaun kaupunkiin (Moldovan paakapunki), poispaasy sielta olisi ollut sekin varsinainen seikkailu. Lentoja Kiovaan ei ole, junamatkakin pitaisi tehda Odessan kautta eli 19h Odessaan ja sielta 15h Kiovaan. Pojilla jaisi siis vajaa vuorokausi aikaa vietettavaksi Moldovassa, mika ei todellakaan riittaisi mihinkaan. Moldova paatettiin jattaa suosiolla valiin. Mutta ongelmat eivat loppuneet tahan.

Tsernobyl. Reissu varattiin hyvissa ajoin, ja jarjestajaan oli paivittain yhteys. Juuri ennen maksua jarjestaja lahetti viestin, etta matka ei onnistuisikaan. Lento Suomeen lahtisi 4 paivan paasta, ja reissun tarkein osio naytti menevan ohi. Samana paivana selvisi myos, etta sukelluskurssin jarjestajana toiminut sukellusmestari paatti pitaa pari viikkoa lomaa. Sukelluskin siis menisi ohi. Ja paivia Ukrainassa olisi liian vahan, jotta vaihtoehtoinen kaupunki, uusi matkakohde, voisi toteutua. Nayttaa siis tosiaan silta, etta reissu Ukrainaan oli sittenkin Peten sanoja kayttaen "tyhja arpa".



Tilanteesta tekee tukalan sekin, etta tanaan on perjantai. Tama tietaa valtavaa maaraa reissaajia Kiovaan, mika taas tarkoittaa sita, etta junaliput ovat kortilla. Majoituksesta piti luopua tanaan, junalla ei paase juuri mihinkaan, Tsernobyl ei onnistu, sukelluskurssi meni ohi, aika on loppumassa, majoitusta ei ole, ja jatkuva +30 helle tekee olosta varsin tuskaisen. Kaiken lisaksi pojat kavivat eilen rannalla. Juha meni yksin aikaisemmin, silla Vitali ei ideasta hirveasti kostunut. Juha ehti viettaa rannalla noin pari tuntia, Vitali tuosta puolet. Hotellille paastyaan molemmat tajusivat, etta Odessan aurinko on sittenkin armoton. Kummallakin paloi selka, erityisesti Vitalilla, joka ei aurinkorasvan taikaan oikein uskonut.

POHHUI.

tiistai 5. elokuuta 2008

Virtsankatkuinen Odessa

"Mmmm. yojuna. Toi juna oli samanlainen kuin mita Helsingin asemalle pysahtelee ne Venajan junat. Likaisen sininen vari ja oikeastaan vahan kaikkialla likaista. Ei ravintolavaunua, ei ilmastointia, eika huoneen ikkunaa saa auki. Ulkolampotila hipoi +30 astetta eika se sisalla paljoa siita jaanyt. Matka oli toyssyisempi kuin suomessa bussilla matkustettaessa, POHHUI.


Ostettiin "reilusti" evaita mukaan. Olihan matkaa jopa 15h. Pari hampurilaista, kanarulla, kolmioleipaa ja kanaa perunoilla.. Matkaa oli mennyt noin tunti ja Vitali jo lipoi huuliaan viimeinen kanan pala juuri pureskeltuna. Se alko himoitsemaan jo tassa vaiheessa mun evaita!! Se oli vahan laskenu vaarin nalkansa. Matka meni kylla muuten yllattavan nopeasti. Siesoskelin kaytavalla jotain 6h kun siita sai happea ja vahan viileampaa ilmaa. Siel pikku kabiinissa tuntu kuin olisi Gulak-leirille menossa, joten en oikeen viihtyny siella.
Odessassa oltiin vahan yli viis. Akkia taksilla hotellille, jossa ystavallisesti ilmoitetaan etta huone saadaan noin klo 12! Jes. No me lahettiin sitten tutkimaan kaupunkia joka yllattavaa kylla oli eloisa jo nainkin aikaisin. Melkeen joka kadunkulmassa oli joku lakaisemassa roskia. Selkeasti kaupunki pidetaan puhtaana.. Vaikkakin lieva urean tuoksu tulikin joka nurkasta.

Mustameren ranta oli "shokki", tanne ne siivoojamummot eivat selkeasti kerenneet. Merivesi oli muutenkin aika yllatys. Avantokin tuntu houkuttelevammalta, kuin hypata siihen hyytavaan mereen. Otettiin hetki aurinkoa ja Vitalille sekin oli liikaa. Rannalta paastyamme tormasimme keskustassa viela sveitsilaiseen perheeseen, johon tutustuttiin Kiovassa. He olivat juuri matkalla Krakovaan, Puolaan. Taman jalkeen nopea kierros paikallisella torilla, joka oli aivan alyttoman iso.

Klo lahenteli kahtatoista joten suuntasimme nopeasti hotellille, jossa saimme hikoilla ja taistella huoneestamme, koska he eivat ymmartaneet nettivaraustamme. POHHUI. Hotellin henkilokunta vain vahvistaa, sita asetelmaa jossa ihmiset kaduilla ovat todella auttavaisia ja ystavallisia, kun taas ne joille maksetaan palvelusta ovat todella nyrpeita eivatka edes hymyile.

Nyt pitaisi viela etsia sukellusmahdollisuutta tarjoava taho. Ja huomenna varmasti rannalle!"

- Juha



"Yojuna oli aivan vitun perseesta. Ihan sikakuumaa, helevetin likaista, ja kaiken huippu - matka kesti lahes vuorokauden!! Virtsan pistava haju seuraa joka paikassa - vessa vedetaan suoraan raiteille. POHHUI. Hikoilin koko ajan. Ja aivan torkea nalka. Onneks Juha oli varautunut mua paremmin.. HEHEH...SUCKER! Hikoilin koko matkan kuin viimeinen sika, ja voi etta sita yota. Herailin koko ajan siihen, etten yksinkertaisesti saanut happea. Onneksi saimme mukavan ukrainalaisen pariskunnan vaunuhyttiimme, eika tarvinnut huolehtia tavaroista taman jalkeen. Pariskunnalla oli pieni tyttolapsi, ja ihmettelin kovasti et miten helevetissa meinaavat nukkua kolmistaan kahdella pienella sangylla. Mahtuiva hyvinkin. Perheen mies, entinen palkkasotilas, ei nukkunut lainkaan. Kommando.

Fakta on se, etten samaan junaan enaa hyppaa kovinkaan herkasti. Lennan vaikka takaisin Kiovaan, jossa reissu Moldovaan kusee aikataulujen takia.

Odessa. Vaikka tosiaan saavuimme jo ennen auringonnousua, kaupunki oli herannyt jo henkiin. Joka puolella nakyi elamaa, ja ensivaikutelma kaupungista oli hyva. Pienta saatoa hotellin kanssa, ja lyhyt vierailu rannalla kaynnistivat taman paivan. Pitaisi kylla ehdottomasti loytaa paikallista seuraa: tama turistimeininki alkaa riittaa talle kaverille. Olin itse asiassa tosi yllattynyt rannan kunnosta, silla voisi ajatella, etta Odessalla on nimenomaan rantakaupungin maine. Ranta oli todella sotkuinen, ja merivesi ei tosiaankaan houkutellut. Puhumattakaan aurinkotuoleista. Tama toinen nyt kuola valuen odottaa jo seuraavaa aurinkosaunaa, mua ehka kiinnostaisi nahda vahan muutakin kuin vain paikallinen ranta. Onneksi Juhakin rantariippuvuudestaan huolimatta on kiinnostunut paikallisesta elamasta.

Jalat alkaa muuten olla aika paskana. Ollaan oikeasti kavelty Juhan kanssa kymmenia kilometreja naiden paivien aikana. Paaosin harhaan! Jeah! Mutta onneksi Juha alkaa oppimaan kyrilliset kirjaimet, joten jotain hyotya tastakin ajasta siis on. Katsotaan mita tama Odessa tarjoaa. Aikaa on taalla ainakin kolme paivaa.

Over and out."

Vitali




sunnuntai 3. elokuuta 2008

Leppoisa metropoli Kyiv - Kiova








Juha ja Vitali varasivat lennot Ukrainaan hyvissa ajoin - kesakuussa. Tarkoituksena oli suunnitella reissua hyvin, silla aikaakin oli ruhtinaalliset pari kuukautta.

Saapuessaan Kiovan lentokentalle kummallakaan edellamainituista ei ollut pienintakaan kasitysta seuraavasta liikkeesta. Ei majoitusta, ei kuljetusta, ei paikallista rahaa, eika ukrainan kielitaitoa. Ja jokainen vastaantulija yrittaa huijata naita kahta rinkkaturistia. POHHUI.

Aikaeron uuvuttamina, pojat saapuivat Kiovan rautatieasemalle noin kello 14 ja majoituksen metsastys kaynnistettiin valittomasti. Nopean valipalan jalkeen. Kello 20 pojat paasivat kuin paasivatkin neuvostoajan kakkosluokan hotelliin, jossa he viettivat ensimmaisen yonsa Ukrainan maaperalla.

Seuraava paiva on mennyt kaupunkia kierreskellen mukavassa +30 asteen lampotilassa lampohalvauksen ja nestehukan rajamailla. Seuraava etappi voisi olla yojuna Odessaan, jos paikkoja loytyy ja Tsernobylin paivakierros saadaan jarjestettya jarkevalla tavalla aikatauluja sotkematta.



"No niin. Lenokoneessa ei varmaan ollut meidan lisaksi ketaan muuta Suomen passin omistajaa, joten suomenkielisia kuulutuksia seuranneet ruotsinkieliset kuulutukset tuntuivat jokseenkin tarpeettomilta. Eikohan ne aina muutenkin. Lentokentalla tajuttiin et matkaseura koostuu paaosin jostain huumediilereista ja halpatyovoimasta, jotka olivat matkalla kotiin. Joukossa oli myos kaksi nuorta tyttoa, jotka selkeasti nayttivat ukrainalaisilta. Siinas sitten kommentoitiin heidan ulkonakoaan, heidan istuessaan viereisella penkilla odottamassa bussikuljetusta koneelle.
Hapea oli suuri, kun tytot lukivat Iltalehtea lentomatkalla. Ai saatana! Jos se jais siihen viela, mutta ei. Perille tultuamme kinusimme heilta - joku jatka tuli kysymaan asken taalla nettikahvilassa olemmeko Hollannista. WTF? - niin kinusimme viela nailta tytoilta kyytia kaupunkiin ja kaupunkikierrosta. Eeeeeei herunut. Mis mottes!!? TetrisMatrix!

Kiova on kylla oikeasti saatanan iso. Metrossa meinaa hukkua ihmismassaan ja rinkat ei kylla todellakaan auta tilannetta. Kaikki on jotenkin levallaan taalla, vaikka aivan kaupungin keskusta on oikeasti mahtava naky. Voitonaukio-nimella kantava kaupungin keskuspiste peittaa mennen tullen Helsingin ja miksei Tallinnan keskustat. Kouvola on joten kuten viela messissa tassa skabassa.

Ensimmainen paiva ei kylla sisaltanyt mitaan muuta kuin paatonta juoksua ilman varsinaista tarkoitusta. Tormasimme sveitsilaiseen perheseurueeseen, joiden kanssa yritettiin hataisesti keksia keinoa viettaa ensimmainen yo turvallisesti ja keskustan laheisyydessa. Juha innostui pelaamaan korttia Kiovan juna-aseman taman seurueen kanssa keskella katua. Varsinainen naky, kun ottaa huomioon paljon siellakin kulki jengia. POHHUI.

Junat nayttaa tosian olevan aivan taynna, samoin majoituspaikat. Kiovassa on tasan nelja hostellia, ja ykskaan ei tarjoa mitaan muuta kuin "no vacancy". Tarkoituksena oli hyokata tasta itaan, johonkin pikkukaupunkiin chillaa, mutta naissa keleissa ei oikeasti maistu mikaan muu kuin uiminen. Juha viettaisi vaikka loppuloman jollain hiekkarannalla tai sukeltaen, minulle riittaa kylla paiva kakskin sellaista touhua. Katsotaan nyt.

Eras jenkki, johon tormattiin toisena paivana suositteli yhta hotellia, aivan keskustan uumenissa. Sielta loytyisi kuulemma myos dormi 30 dollarilla henkilolta, joten paatimme yrittaa sita. Kyseinen jenkki on varsinainen himoreissaaja - ainakin omien sanojensa mukaan. On kuulemma ollut kolme kertaa siella ja nelja kertaa tuolla ja aina on vain matkan paalla. Helsinki ja Tallinnakin on kuulemma tuttuja paikkoja. Kosova, Serbia, Moldova ja muutkin tuollaisen vahemman suositut paikat ovat hanen "kantapaikkoja". Noh, loysimme hanen suosittelemansa hotellin, ja siella mitaan vitun dormeja ollut. Kahden tahden hotelli, joskin tosiaan keskustassa, mutta ilman mitaan herkkuja 50e. Jenkit ei kylla puhu muuta ku roskaa. Perkeles.

Idea Tsernobylin matkasta syntyi alkuvuodesta eraan tietokonepelin ja erityisesti eraan Helsingin Sanomissa julkaistun kirjoituksen myota. Siella on aivan pakko kayda. Nyt vain nayttaa tosiaan jarkevammalta lahtea Kiovasta pois, ja suorittaa kyseinen paivakruiisi sateilyn keskelle vasta paluumatkalla, juuri ennen paluulentoa Suomeen. Tekisi mieli kylla kayda muuallakin Ukrainassa, kun taalla kerran on. Pikkukaupunkien majoitustarjonta on kylla todella, todella heikkoa. Hostelleja ei ole ja hotellit ovat sikahintaisia. Sikahinta on taalla kylla varsinaista muotia, silla enpa menisi sanomaan, etta tama olisi halpa maa. Tupakat kylla euron toppa, ja paikallista mahorkkaa saa kahdella eurolla kokonaisen kartsan, mutta tama vaaristaa hintatasoa mika taalla vallitsee. Aikaisemmin mainittu BillyBob-jenkki vakuutti, etta muualla on yhta kallista, mutta uskallan vaittaa, etta paskapuhetta sekin.

Tassa ois viela reilu viikko aikaa, ja hyvia keleja on luvattu. Jos Odessassa onnistuisi ponnistaa sen verran, etta uskaltaisi kayda sen sukelluskurssin lapi, ois fittit bra. Moldovaankin teoriassa ehtisi, mutta junakulku on tosiaan melko heikolla laidalla talla hetkella. Tsernobyl on aivan must, ma en lahde taalta ilman sita kokemusta."

- Vitali



"Lentomatka sujui nopeasti Vitalia rauhoitellen ilmakuopista. Perilla lentokentalla kaikki taksikuskit huuteli meidan peraan "TAXI TAXI", ma en ymmarra mista ne tajus ettei olla paikallisia. Taxi kaupunkiin olisi maksanut 30e, bussilla paasimme 4e:lla.

Hostellin metsastys +25 asteen lammossa ei ollut herkkua. Varsinkaan kun kaikkialla oli taytta, ainakin nettisivujen mukaan. Venajan kielessa ei ole sanaa "hostelli" joten taxikuskitkaan eivan osanneet auttaa vaan yksikin kuskas meidat 3min kavelymatkan paahan taxilla jossa oli kuulemma 2 hyvaa halpaa hotellia. Eika maksanut kuin 6e se matka. Onneksi osattiin kavella takas asemalle.
Takas lahtoruudussa eika tietoakaan mihin seuraavaksi. Eilen tuli kierrettya Kiova lapi metrolla, taxilla, bussilla, junalla ja kavellen. Lopulta paadyttiin 6h kiertelyn jalkeen siihen ekaan mita se taxikuski ehdotti. POHHUI!

Nyt voimat on ihan loppu ja pahalta nayttaa junienkin suhteen. Puol venajaa taitaa olla taal matkalla kun kaikkialla on taytta ja ei oikeastaan yhtaan reppureissaajia.

Eniten tekee kylla mieli rannalle! Niin ja sukeltamaan mustaan mereen. Tietysty ilman Tsernobylia ei taalta lahdeta!

Huh, mulla meni voimat ja kiinnostus kun luin ton Vitalin patkan, sehan kerto jo kaiken oleellisen! pohhui."

- Juha