TSERNOBYL

26. huhtikuuta vuonna 1986 Tsernobylin V.I. Lenin -nimisen ydinvoimalan 4. reaktori räjähti. 22 vuotta ihmiskunnan pahimman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen, Vitali ja Juha kävivät paikan päällä. Matkajärjestelyt hoidettiin kätevästi Apropos lingua -kielitoimiston avulla.

Tässä on heidän tarinansa.


"Hotelli St. Petersburg, Kiova, 11.8.2008, 7.30
Heräsimme molemmat ennen herätyskelloa. Tsernobyl-kierros oli Ukrainan-matkan tärkein syy, ja olimme molemmat innoissamme tulevasta päivästä.

Lähtöpaikka, Yaroslavlin Val 28, Kiova 8.30
Aamupesun ja pukeutumisen jälkeen lähdimme kävelemään lähtöpaikalle. Aamiainen haettiin ja syötiin matkalla. Paikalle saapuessamme meitä odottivat reissun järjestäjän lisäksi kaksi nuorta brittipoikaa, Jeremy ja Phil. Phil oli erittäin huonossa kunnossa aamutunneille venyneen juhlimisen myötä edellisenä iltana. Molemmat olivat hyvinkin sosiaalisia ja tulimme toimeen heidän kanssaan nopeasti. Hieman ennen sovittua lähtöä paikalle saapuivat myös slovenialainen pariskunta, joiden nimiä emme valitettavasti kysyneet. He eivät juurikaan kommunikoineet muiden kanssa, vaan parantelivat maailmaa keskenään suurimman osan matkasta Tsernobylin suljettuun vyöhykkeeseen. Tsernobylin ydinvoimala sijaitsi 110 km linnuntietä Kiovasta. Ajoimme ensimmäiselle tarkistuspisteelle noin kahdessa tunnissa.

Ensimmäinen tarkistuspiste, 30-km-raja, 10.30
Lähestyessämme määränpäätämme, liikenne tiellä väheni dramaattisesti. Hajannaista asutusta oli kylläkin siellä täällä, mutta pääosin ajelimme yksinäisyydessämme läpi peltojen ja metsien. Tie oli yllättävänkin hyvässä kunnossa - miltei paras tieosuus, johon Ukrainassa törmäsimme. Tarkistuspisteellä tiepuomi pysäytti etenemisemme. Slovenialaispariskunta hyökkäsi ulos autostamme ja mies rupesi kuvaamaan esillä ollutta vyöhykekarttaa. Kyseinen toiminta oli kiellettyä tai niin ainakin meille kerrottiin. Kuvaaminen oli sallittua, mutta reaktorin sekä tarkastuspisteiden alueella kuvaaminen se oli ehdottomasti kielletty. Kerroin tästä kamerakaverille, joka myöhemmin paljastui ydinvoimalatyöntekijäksi Sloveniasta. Hän haki työmotivaatiota kyseiseltä reissulta.

Passi- ja lupatarkastusten jälkeen ukrainalaiseen uniformuun sommistautunut kapteeni toivotti hyvää matkaa: "Dobro pozhalovat!"

Tsernobyl-kaupunki, 10 km ydinreaktorista, 11.00
Saavuimme Tsernobyliin, joka vilisi elämää. Joka puolella pyöri autoja ja armeija-ajoneuvoja, ihmisiä puvuissa ja uniformuissa. Myös vanhoja rättipäisiä mummoja sekä kulkukoiria ja -kissoja näkyi joka nurkassa. Itse kaupunki oli todella ränsistynyt ja pieni. Paikallisen postilaitoksen seinällä oli pieni kellonaikaruutu. Ajan ja päivämäärän lisäksi kyseinen ruutu näytti säteilyn määrän. Ajaessamme ohi mittari näytti 0,020 µSv/h.

Tsernobylin ydinonnettomuuden valvonta- ja kriisiyksikkö, Tsernobyl, 11.05
Saavuimme kyseiseen laitokseen, joka tuntui olevan Tsernobyl-kaupungin sydän paikalla liikkuvan ihmismäärän vuoksi. Tapasimme meidän oppaamme, noin kolmikymppisen hyvin englantia puhuvan, maastokuviotakkiin ja farkkuihin pukeutuneeseen ukrainalaismieheen. Esittäytymisen jälkeen hän näytti meille hieman karttoja ja kertoi lyhyesti onnettomuudesta. Tuossa vaiheessa Phil ei enää kestänyt ja kävi oksentamassa.

Kartoista näkyi selkeästi, miten laajalle alueelle onnettomuudessa purkautuneet radioaktiiviset hiukkaset olivat levinneet. Espanjan ja Portugalin lisäksi Euroopassa ei näyttänyt olevan yhtään maata, joka olisi välttynyt ydinlaskeumasta. Eniten kuitenkin hämmästytti kartta, joka osoitti lähialueiden saastumisasteen. Tsernobylin ydinvoimala sijaitsee aivan Valko-Venäjän rajan tuntumassa. Ukrainasta poiketen, Valko-Venäjä ei ole pystyttänyt kyseiselle saastuneelle alueelle turvavyöhykettä, vaan kuka tahansa voi kulkea, elää - ja kuolla - saastuneella alueella Valko-Venäjän eteläosassa.

Slovenialainen mies kyseli paljon, ja tuntui olevan erittäin huolissaan alfa-säteilystä. Opas vakuutti, että kierroksemme alueella ei esiinny alfa-säteilyä. Myöhemmin selvisi, että kyseinen säteily on todella vaarallinen terveyden kannalta, mikäli sitä pääsee kehoon esim. hengitysteiden kautta. Jo tuossa kohtaa, aloimme tosissamme miettiä, mikä järki tässäkin tempauksessamme olikaan.

Esittelyn jälkeen jouduimme kaikki kuusi allekirjoittamaan asiakirjan, jossa vakuutimme tietävämme ja noudattavamme alueella oleskelua varten laaditut säännöt. Niitä oli noin kymmenen.

- tupakointi alueella on ehdottomasti kielletty
- alkoholin ja huumausaineiden nautiskelu alueella ehdottomasti kielletty
- ruokien ja juomien nauttiminen ulkosalla ehdottomasti kielletty
- nurmikon päälle astuminen ja sen päällä seisominen ehdottomasti kielletty
- mihinkään ei saa koskea
- suljetulta alueelta ei saa missään nimessä tuoda esineitä "clean zone"-alueelle
- rakennuksiin sisäänmeno ehdottomasti kielletty
- alueella kasvavien hedelmien ja marjojen syönti on ehdottomasti kielletty
- kameroiden ja muiden kuvauslaitteiden maahan asettaminen kielletty

Tämän jälkeen ohjelma jatkui ruokailulla. Hieman kyllä arvelutti syödä, kuunneltua ensin oppaamme tarinoita säteilyn tasosta alueella. Kysyimme ruuan alkuperää. Kertoivat, että kaikki ruoka tuodaan Kiovasta. Ei auttanut kuin uskoa väitteeseen, ja käydä pöytään istumaan. Päivällinen oli todella hyvä, joskin kanakeitto ei maistunut kenellekään muulle kuin "tsekkoslovenialaiselle" pariskunnalle. Ruokailun jälkeen seurueemme suuntasi Tsernobylin ydinvoimalan 4. reaktorille.

Tsernobylin ydinvoimala, Pripjat-kaupunki, 12.30
Lähestyessämme neljättä reaktoria, ajoimme viidennen reaktorin ohi. Kyseinen reaktori oli vasta rakenteilla - lähes valmis - kun onnettomuus tapahtui. Nosturit, joiden varassa roikkuivat yhä rakennuselementit, jämähtivät paikoilleen ihmisten paettua paikalta. Nykyään kyseinen "rakennelma" on täsmälleen samassa tilassa, kuin mihin se jätettiin yli 20 vuotta sitten.

Joka paikassa oli valtava määrä erilaisia sähköjohtoja, -tolppia sekä -muuntajia. Siis todella paljon. Geigermittari ei vielä tässä vaiheessa kuitenkaan näyttänyt mitenkään poikkeuksellisia lukemia. Mutta oli selvää, että saavuimme onnettomuuspaikan keskustaan.

Tsernobylin ydinvoimalan 4. reaktori, 12.50
Ajoimme reaktorin lähelle ja pysähdyimme katsomaan vesikanavassa uivia kaloja. Kalojen määrä oli hämmästyttävä. Ne käytännössä uivat toistensa päällä. Emme tiedä kuvittelimmeko, mutta kalat näyttivät todella isoilta, vaikka seisoimmekin suhteellisen korkealla sillalla. Kalojen seassa ui myös monneja. Tuossa kohtaa emme enää kuvitelleet kalojen kokoa - monnit olivat jopa kolmimetriset. Opas kertoi, että suurin nähty "catfish" oli n. 3,5 m pitkä. Vesistön kalakanta pyörii tietyn ajan päivästä juuri tuon sillan alla, sillä täällä työskentelevät ihmiset ruokkivat heitä sillalta. Työntekijöitä Tsernobylissä on jopa 3 000 niin uskomattomalta, kuin se kuulostaakin. He eivät kuitenkaan juuri tee purkutöitä, vaan pitävät yllä Tsernobylin ehjinä säilyneitä reaktoreita. Jäi hieman epäselväksi tuottavatko muut kolme reaktoria yhä sähköä. Tarkoituksena näillä ihmisillä on kuluttaa loppuun varastoitunut ydinpolttoaine, jonka jälkeen purkutyöt voidaan käynnistää.

"Kalareissun" jälkeen saavuimme räjähtäneen reaktorin juurelle ottamaan kuvia. Säteily oli tuossa vaiheessa noussut 0,400 µSv/h:n tasolle, mikä sinällään yllätti, sillä odotimme selvästi korkeampia lukemia. Opas kertoi, että voimme viipyä paikalla korkeintaan 10 minuuttia. Ehdotimme itse viittä.



Ydinvoimalatyöntekijöiden kaupunki Pripjat, 12.15
Pääsy kaupunkiin onnistuu nähtävästi vain muutamasta paikasta, sillä mielestämme kaupungin ympärille on rakennettu aita. Sellainen ainakin näkyi paikalla, josta ajoimme kaupunkiin. Tiepuomi ja sotilas olivat taas meitä vastassa, ja oppaamme ojensi asiakirjoja tälle aavekaupungin vartijalle. Hetken päästä ajoimme Pripjatin sivutietä kohti keskustaa. Ennen sitä pysähdyimme kuitenkin nk. "Kuoleman sillalla". Silta sijaitsee reaktorin lähellä, matkalla Pripjatiin. Nimensä se on saanut sen takia, että onnettomuuden jälkeen paikalliselle väestölle ei kerrottu mitään ydinonnettomuudesta. Ihmiset ajattelivat, että kyseessä oli vain jonkinlainen tulipalo. Samaa ajattelivat myös ensimmäisinä paikalle saapuneet palomiehet, jotka eivät olleet tarpeeksi suojattuja liialliselta säteilyltä. Palomiehistä suurin osa menehtyikin vain päiviä onnettomuuden jälkeen altistuttuaan liikaa säteilylle. Kuoleman sillalta näkyy 4. reaktori selkeästi, ja ihmiset olivat kerääntyneet sillalle katsomaan räjähdyksen jälkeen ilmassa leijuvaa kaasupilveä. Juuri tuolloin tuuli puhalsi siltaa ja kaupunkia päin. Sillalla olleet ihmiset saivat tappavia määriä säteilyä. Sillan nimestä voi päätellä, miten heidän kävi.

Ajoimme Pripjatiin pakettiautollamme hiljaisella vauhdilla. Kuski halusi todennäköisesti meidän näkevän tämän alueen kaupungista kunnolla. Sanon rehellisesti, että näky oli karu. Sitä ei aivan heti tajunnut, että olimme tosiaan kaupungissa, josta näimme niin monta videota ja luimme niin monta tarinaa. Olimme Pripjatin aavekaupungissa. Joka paikassa näkyi kasvillisuutta. Luonto oli selkeästikin vallannut kaupungin, lähes tulkoon täydellisesti. Tien varrella oli tiukka kerros puskia ja puita, jotka piilottivat taakseen kerrostaloja ja muita rakennuksia.

Hetken ajettuamme pääsimme kaupungin keskustaan. Kuvista ja videoista tutuiksi tulleiden kulttuuritalo "Energetik" sekä hotelli "Polissia" olivat oman ajan ehdottomia edelläkävijöitä ja samalla kaupungin ylpeys. Kivenheiton päässä näistä näkyi myös surullisen kuuluisa leikkipuisto, jonka reunassa seisoi maailmanpyörä. Kyseinen maailmanpyörä oli tarkoitus avata yleisölle 1.5.1986 - viisi päivää onnettomuuden jälkeen. Sen piti korostaa kaupungin arvostusta lapsiperheitä kohtaan. Pripjat oli onnettomuushetkellä Ukrainan nuorin kaupunki - 50 000 asukkaasta 17 000 oli lapsia.


Hinku päästä rakennusten sisälle oli ylivoimainen, niinpä oppaamme suostui pyyntöömme. Oppaamme oli muutenkin erittäin vekkuli jätkä. Allekirjoitimme asiakirjan aikaisemmin, jossa oli lueteltu alueella vallitsevat käyttäytymissäännöt. Oppaamme kuvaili itse näitä sääntöjä seuraavin sanoin: "These rules are flexible!". Hän poltti tupakkaa koko kierroksen ajan, ja joi samalla pullosta vettä, joka autossa vallinneen hajun perusteella oli lievästi alkoholisoitu. Hän, ja me perässä, kävi rakennuksissa ja nurmikoilla, repi sieniä maasta ja oli muutenkin kuin kotonaan. Kaiken huippu oli kuitenkin hetki, jolloin hän pysäytti automme noustakseen ulos erään omenapuun kohdalla. Hän repi omenoita puusta ja tarjosi niitä meille syötäväksi. Nähtävästi aikaisemmin syömämme lounas täytti jokaisen meistä, sillä kenelläkään ei juurikaan tuntunut olevan nälkä tuona hetkenä. Opas ei tästä lannistunut, vaan antoi ne kuskille, joka toi ne lopulta autossaan aina Kiovaan asti. Flexible! And safe!

Rakennukset olivat sisältä karua nähtävää: ränsistyneet seinät, lasisirut, rikkinäiset huonekalut pitkin lattioita sekä irtonaiset tavarat nurkissa. Ryöstely alkoi kuulemma heti onnettomuuden jälkeen, kun 50 000 ihmistä oli poistunut kaupungista. Ihmisillä oli kaksi tuntia aikaa pakata, ja mukaan sai ottaa vain yhden matkalaukun. Tämän jälkeen heidät kuljetettiin lähes 1 500 bussilla pois alueelta. Tämä bussijono oli noin 5 km:n pituinen. Ihmisille sanottiin, että kyseessä olisi vain väliaikainen evakuointi. Tämän todistaa auki jääneet ikkunat - ihmiset todella uskoivat, että he palaavat koteihinsa päivien päästä. Olemme tosin kuulleet jälkikäteen myös version, jonka mukaan asuntojen irtaimisto kerättiin talteen viranomaisten toimesta evakuoinnin jälkeen.


Varkaat tulivat öisin, sillä päivisin heidät olisivat huomanneet lukuisat kaupungilla liikkuneet partiot. Kyseiset partiot etsivät kaupunkiin salaa jääneitä asukkaita. Öisin partiot paikallistivat näitä pääosin vanhoista ihmisistä koostuvia ryhmiä asunnoissa sytytettyjen valojen avulla. Kaikkia he eivät kuitenkaan löytäneet. Tsernobylin alueelle jäi arviolta noin 3 000 ihmistä onnettomuuden jälkeen - neljään alueella sijaitsevaan kaupunkiin sekä osaan 86:sta alueella olleeseen kylään. Nykyään näistä 3 000:sta elossa on noin 300. 83 86:sta kylästä ovat nyt tyhjillään.

Sääntö, joka kieltää astumasta rakennusten sisätiloihin, on aiheellinen. Osassa taloista on nimittäin selkeä romahdusvaara. Silti jotkut rakennukset näyttävät jopa paremmalta kuin esimerkiksi osa Kiovassa yhä käytössä olevista suurista kerrostaloista. Pripjatin kadut ovat nekin säilyneet lähes täydellisessä kunnossa: katulamput ovat yhä ehjät - vaikkakin metalliosat hapettuneet, ja asvalttikin on melko hyvässä kunnossa. Tosin joissain paikoissa asvaltin läpi kasvaa pensaita ja puita. Karu näky oli myös hotelli Polissian kattokerroksella - yksinäinen koivu kasvoi keskellä huonetta, josta avautui näkymä kaupungin yli.

Kävimme nurmikon astumiskiellosta huolimatta muutamassa asuinrakennuksessakin. Alimmissa kerroksissa vallitsee tyhjyys - ryöstelyn jälkiä. Mitä korkeammalle menee, sitä enemmän tavaraa kodeissa on tallessa. Paikallinen ala-aste oli säästynyt varkailta. Pulpetit ovat yhä keskellä luokkahuoneita, ja opettajainhuoneen pöydillä lojuu oppilaiden kokeiden tulokset. Eräällä 3a-luokan poikaoppilaalla oli seitsemän kiitettävää matematiikan kokeista kevätlukukaudella. Oli luokkaansa paras. Hän oli onnettomuuden sattuessa vasta 10-vuotias. Onkohan yhä elossa?

Etsimme terveydenhuoltajan huonetta koulusta, mutta emme sitä koskaan löytäneet. Etsimme sitä siinä toiveessa, että terveydenhuoltajalla olisi todennäköisesti ollut jonkinlainen päiväkirjavihkonen, josta meistä olisi kiinnostanut nähdä viimeisimmät merkinnät. Musiikkiluokka sentään löytyi. Stalinin ja Leninin julisteita seinillä, nuottivihot maassa ja nurkassa piano. Jeremy innostui musisoimaan, ja pianonsoitto kaikui koko vuosikausia hiljaisuudessa olleessa koulurakennuksessa. Juha löysi yläkerroksilta kaasunaamareita, ja onnistui astumaan jonkun lampun päälle. Lamppu murskautui Juhan painon alla, ja saimme molemmat mukavat määrät pölyä päällemme. Saa nähdä, milloin todetaan kivessyöpä. Tiedetäänpä ketä kiittää!

Käväisimme myös nopeasti paikallisessa uimahallissa. Se oli kärsinyt pahasti vuosien mittaan. Tuossakin rakennuksessa ui joskus ihmisiä, ehkä jopa saman koulun oppilaitakin, joiden arvosanoja löysimme opettajan kirjasta. Uimahallin ympärille oli tullut vuosien aikana reippaasti kasvillisuutta, joten sinne päästäksemme piti kävellä sen läpi. Opas varoitti käärmeistä, joita oli havaittu kyseisellä paikalla aikaisemmilla reissuilla. Tuli mieleen aikaisemmin havaittu 3-metrinen "catfish". Jos säteily vaikutti käärmeisiinkin samalla lailla kuin kaloihin, niin ei kyllä paljon naurattaisi nähdä sellainen omissa jaloissa. Ei auttanut muu kuin juosta se pätkä läpi "turvaan".

Koulun jälkeen meidän kuskimme alkoi hermostua. Hän halusi jo lähteä, vaikka kaupunkia olisi voinut kiertää vielä pidempäänkin. Täytyy kyllä myöntää, että olimme jo siinä vaiheessa nähneet tarpeeksi. Rakennuksia oli tietysti kiva tutkia sisältä, mutta paljaat seinät näyttivät samoilta riippumatta siitä, missä rakennuksissa oltiin. Lisäksi oleskelu tällaisessa ydinvoimalaonnettomuuden saastuttamassa ympäristössä ei erityisesti houkutellut, mutta uteliaisuus on vahva stimulantti. Ympärillämme oli korkeita kerrostaloja, mutta silti mietimme, missä niitä olisi lisää: 50 000 ihmisen täytyi asua jossain. Ja laitokset kuten sairaala, miliisiasema, palokunta yms. olivat tietysti jossain kaupungin laidalla. Säteilyvaaran takia meidän kierros rajoittui vain kaupungin ydinkeskustaan. Siltikään emme nähneet yhtäkään kaupparakennusta, emme kioskia emmekä muutakaan vastaavaa. Nämä tosin tulivat tutuiksi muutamaa vuotta myöhemmin (2009) seuraavalla Tsernobylin-reissulla, mutta ensimmäisellä kerralla niitä emme nähneet. Puita oli toki tiheästi joka suunnassa, mikä rajoitti näkyvyyttä, mutta silti ydinkeskusta tuntui jotenkin riisutulta. Tänne olisi pitänyt tulla joko keväällä tai syksyllä. Vihreä väri tuo jotenkin positiivisuutta ympärille. Ilman kasvillisuutta tämä paikka näyttäisi vielä entistä karummalta.

Ajaessamme pois kaupungista, ohitimme nopealla vauhdilla nk. Punaisen metsän. Tuolloin geigermittari näytti kivoja lukemia - 1,500 µSv/h, mikä siis on noin 75-kertainen arvo verrattuna esimerkiksi Kouvolaan. Metsä ei ole saanut nimensä värinsä takia vaan sen takia, että onnettomuuden jälkeen puut kuolivat ja kuivuivat säteilyn määrästä pystyyn. Myöhemmin ne kaadettiin ja haudattiin. Luin jostain, että alueella on runsaasti villisikoja ja muita villieläimiä. Näimme mm. pienen lauman villihevosia aivan reaktorin tuntumassa. Ja kalojen määrä vesialtaassa oli sekin hämmästyttävä. Saalistajien puute on antanut näille elukoille vapaat kädet kasvattaa populaationsa täällä, missä kukaan ei koske niihin. Turvavyöhykkeestä tuli siis samalla myös luonnonpuisto. Metsään oli tosin haudattu erilaista ydinjätettä ja muuta vastaavaa, ja nyt tämä saaste kulkeutuu puiden juuria pitkin ilmakehään. Metsässä on polku, jonka alueella säteilyarvot nousevat vuosittain. Kukaan ei tiedä syytä.


Tsernobylin ydinonnettomuuden valvonta- ja kriisiyksikkö, 16.00
Palasimme takaisin Tsernobyliin, joka näytti jopa huonommalta kuin aavekaupunki. Peseydyimme ja suoritimme itse säteilyarvomittauksen laitoksen laitteella. Olimme kaikki puhtaita. Philistä emme tosin mene takuuseen - kaverilla kun ei ollut edes sukkia jaloissa. Kuskimme kärsivällisyys alkoi loppua. Hän halusi lähteä mahdollisimman nopeasti. Meillä muilla ei ollut juurikaan kiire mihinkään. Ei enää. Kävimme pesemässä kädet ja putsasimme hieman vaatteitamme. Vaatteiden piti siis olla mahdollisimman paljon peittäviä. Minun täytyi mm. käydä ostamassa uudet housut, sillä shortseissa minua ei olisi päästetty mukaan. Kyse on hiekasta ja pölystä, joka saattaa sisältää säteileviä hiukkasia.


Turvavyöhykkeen tiesulku ja tarkistuspiste, 16.20
Viimeinen tarkistus säteilylaitteella. Vihreä valo osoitti kaiken olevan kunnossa. Todellinen vaikutus näkyy varmaan ajan kanssa. Toivon, että olimme onnekkaita, emmekä saaneet mitään pöpöjä täältä.






Hotelli St. Petersburg, Kiova, 18.30
Tsernobyl on nähty."